tiistai 27. syyskuuta 2011

Stephen King - SE

IT 1986
Tammi 1991, kaksiosainen pokkaripainos
1035s.

Derry on herttainen, rauhallinen pikkukaupunki Mainessa. Mutta sen uumenissa asuu nimetön paha, SE, joka vainoaa lapsia, houkuttaa ja pelottaa, raatelee ja tappaa - ja palaa yhä uudelleen.
Häviäjät on pieni derryläisjengi, seitsemän lasta joita isommat kiusaavat. Mutta koettelemukset nostattavat heidän sisunsa, ja yhteisvoimin, pitkän ja verisen taistelun jälkeen, he onnistuvat kukistamaan hirviön, ajamaan sen pakosalle. He vannovat verivalan: jos SE vielä näyttäytyy, he eivät anna periksi ennen kuin se on tuhottu.

On kulunut 27 vuotta; Häviäjistä näyttää tulleen menestyjiä. Yhtenä yönä he kaikki saavat Derrystä viestin: SE on taas aloittanut tihutyönsä. Nyt heidän on lunastettava lupauksensa, lähdettävä taistelemaan elämästä ja kuolemasta itse pahuuden kanssa.

Onpas mahtipontinen takakansiteksti. Sain siis VIIMEINKIN tämän kirjan luettua! Olen aloittanut tätä varmasti ainakin kaksi kertaa, ja toisella kertaa pääsin aika pitkällekin. Nyt pääsin loppuun asti, ja voi kun en olisi halunnut kirjan loppuvan. Todella mukaansatempaava tarina ja mielenkiintoiset henkilöt. Suosikkia on vaikea nimetä, mutta pidin eniten ehkä Mikesta.

Teksti on tyypillistä Kingiä, ja suomennoskin on mielestäni oikein hyvä. 27 vuoden takaisista tapahtumista ja nykyhetkestä kerrotaan vuorotellen, ja mukana oli helppo pysyä. Tällaiset kirjat pistävät kyllä epäilemään Kingin mielenterveyttä, mistä ihmeestä hän keksii tällaisia juttuja?! Etenkin SEn lopullinen tuhoaminen. Huh huh..

Suosittelen Kingiä entuudestaan tunteville, muut pysykää kaukana kunnes olette tutustuneet kevyempiin teoksiin :)

tiistai 21. joulukuuta 2010


Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka jokaisen pitäisi lukea ennen kuolemaa. Katsotaan, montako näistä olen jo lukenut..

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli
11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell - Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot - Kalevala
17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen - Puhdistus
19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach - Lokki Joonatan
22. Umberto Eco - Ruusun nimi
23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown - Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton - Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase
28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja
30. John Irving - Garpin maailma
31. Louisa May Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis - Narnian tarinat
34. A.A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte - Humiseva harju
38. William Golding - Kärpästen herra
39. Juhani Aho - Rautatie
40. Leo Tolstoi - Anna Karenina
41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5
46. Isaac Asimov - Säätiö
47. Aapeli - Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
52. Albert Camus - Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé - Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes - Don Quijote
56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass - Peltirumpu
61. Jostein Gaarder - Sofian maailma
62. Leon Uris - Exodus
63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto - Punainen viiva
65. Franz Kafka - Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck - Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio - Decamerone
75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros - Odysseia
78. Peter Hoeg - Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira
80. William Shakespeare - Hamlet
81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris - Uhrilampaat
85. Raymond Chandler - Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King - Hohto
89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri - Manillaköysi
98. Maria Jotuni - Huojuva talo
99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou - Pahuus

23/100. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :)

perjantai 12. marraskuuta 2010

Elämäni kirjoina

Tarkoituksena on siis vastata kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä.

Oletko mies vai nainen?
Vaimoke

Kuvaile itseäsi
Onko minussa jotain vikaa vai onko kaikki paskaa?

Kuinka voit?
Tuulen viemää

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi.
Tapahtumapaikkana Duma Key

Mihin haluaisit matkustaa?
Tukholma

Kuvaile parasta ystävääsi.
Scarlett

Mikä on lempivärisi?
Keltaisten sitruunoiden ravintola

Millainen sää on nyt?
Tuhat loistavaa aurinkoa

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?
Twilight

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Liseyn tarina

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Ihmisen tehtävä

Millainen parisuhteesi on?
Romeo and Juliet

Mitä pelkäät?
Dreamcatcher

Päivän mietelause?
Vellikello soi aina kahdesti

Minkä neuvon haluaisit antaa?
Nykynaisen niksit

Miten haluaisit kuolla?
Pahan kidassa

Mottosi?
Snabba cash

maanantai 11. lokakuuta 2010

Uusia kirjoja

Lähestyvästä muutosta huolimatta olen taas kahminut hyllyyni lisää kirjoja..

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo
Christina Wahldén - Kort kjol
Ensyklopedia - Ratsastus
Eva Susso - Hemligheter och pinsamheter
Jenny Downham - Bevor ich sterbe
Jens Lapidus - Snabba cash
John Ajvide Lindqvist - Låt den rätte komma in
Katarina von Bredow - Bara inte du
Rosemarie Janski - Kuinka ananas kuoritaan
Sophie Kinsella - Muistatko minut?
Sophie Kinsella - Shopaholic - Die Snäppchenjägerin
Stephen King - Cujo
Stephen King - Dreamcatcher
Stephen King - Naisen raivo
Volter Kilpi - Alastalon salissa

:)

Hej igen!

Hmm, onpas siitä miljoona vuotta kun olen edes käynyt katsomassa tätä blogia. Elämä on ollut vähän sekaisaa ja kenties kiireistäkin, viime kevät meni vähän masennellessa ja kesällä olin ihan poikki töistä. Kirjoja on tullut kuitenkin luettua jonkin verran, tässä listattuna kaikki, jotka muistan:

Candace Bushnell - Lipstick jungle
Mikko Rimminen - Pussikaljaromaani
Sophie Kinsella - Muistatko minut?
Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia
Stieg Larsson - Tyttö joka leikki tulella
Stieg Larsson - Pilvilinna joka romahti
Torey Hayden - Tiikerin lapsi

Blaah, en muista enempää, mutta olen kyllä varma, ettei tuossa voi olla kaikki..lista näyttää niin kamalan lyhyeltä!

torstai 4. maaliskuuta 2010

Orvokki Autio - Pesärikko

Pesärikko WSOY 2003
710s

Pesärikko on yhteisnide, joka sisältää kirjat Viistotaival (1980), Kotipesä (1982) ja Merkki päällä (1985).

Kirjat kertovat Armista ja Olavista, joiden tiet ensin yhtenevät ja myöhemmin eroavat, mutta he eivät kuitenkaan koskaan pääse oikein kunnolla eroon toisistaan. Tarina alkaa 50-luvun Pohjanmaalla ja päättyy 70-luvun Tampereella. Etelä-Pohjalaisuus on hyvinkin vahvasti mukana koko kirjan ajan, ja kirja on kirjoitettu Etelä-Pohjanmaan murteella (jota minä pystyn lukemaan ongelmitta, sieltä kun olen itsekin kotoisin). Ensimmäisessä kirjassa Armi on nuori tyttö, joka ihastuu vanhempaan mammanpoikaan (takakannessa taisi lukea "peräkamarin poika") Olaviin, ja Armin vanhempien kauhuksi he päättävät mennä heti naimisiin. Armi muuttaa Olavin kotiin Larvan taloon, jota dominoi Olavin äiti Laimi sekä Laimin huomattavasti säyseämpi halvaantunut sisko Ilmi. Elämä ei ole kuitenkaan ihan sellaista, kuin Armi oli kuvitellut. Muistaakseni toisessa kirjassa he saavat toisen lapsen ja muuttavat omilleen, mutta Olavin äiti sekaantuu silti asioihin. Armi masentuu ja alkaa pikkuhiljaa kypsytellä mielessään päätöstä avioerosta ja omilleen muutosta, ja kolmas kirja kuvaakin Armin ja kahden lapsen elämää Tampereella. Mielenhäiriöinen Olavi ja hänen äitinsä kuitenkin yrittävät sekaantua Pohjanmaalta asti heidän elämäänsä, kunnes kirjan lopussa elämästä tulee joten kuten rauhallista. Muistaakseni :) Lukemisesta on pari kuukautta aikaa, ja kirja on tällä hetkellä veljelläni lainassa, joten en pysty tarkistamaan siitä yksityiskohtia. Siksi näin sekava typistetty juoniselostuskin!

Kirja on mielestäni kirjoitettu todella taitavasti ja arkipäiväistä elämää kuvataan hyvin elävästi. Teki aivan pahaa Armin puolesta, kun asiat menivät välillä niin ikävästi. Kaikki kommellukset ja ongelmat olivat kuitenkin hyvin todellisia, sellaisia asioita on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. Elämänmakuinen olisi ehkä hyvä sana kuvaamaan kirjaa.. En oikein pitänyt Olavista, hän oli vähän taulapää ja lopuksi hyvinkin sekopäinen. Armista kyllä pidin! Kirjassa toisteltiin monta kertaa hokemaa "Mitä ny ihimisekki sanoo"; naapureiden ja kyläläisten mielipideistä välitetään liikaakin ja halutaan pitää yllä ulkokultaista kulissia. Olavin tullessa mielisairaaksi Laimi yritti piilotella häntä naapureilta ja lopulta viedä mielisairaalaan tarpeeksi kauas, ettei kukaan vain saa asiaa selville. Oli myös valtava katastrofi, kun Armi otti eron Olavista ja muutti omilleen. Eihän sellaista tehdä! Huvittavaa, monet asiat kyllä tunnisti yllättävänkin tutuiksi. Murretta oli sujuvaa lukea, kirja oli todella mukaansatempaava ja nousi ehdottomasti suosikkikirjojeni joukkoon! Voisin ylistää tätä vaikka kuinka paljon, mutta lukemisesta on jo sen verran aikaa että säästytte nyt siltä :) Suosittelen kuitenkin ehdottomati lukemaan.

Sain tämän syntymäpäivälahjaksi poikaystäväni äidiltä, joka on myös kotoisin Etelä-Pohjanmaalta. Ja itse asiassa tämän kirjan kirjoittaja on kotoisin samasta kaupungista kuin minä! Mielenkiintoista. Lukion äidinkielenopettajani olisi nyt kyllä ylpeä, jos tietäisi, että olen lukenut tämän. ;)

perjantai 5. helmikuuta 2010

Hups!


Mulle tuli pieni repsahdus.. Olin tässä yksi päivä kirjastossa, ja mahdistuneena päädyin pyörimään nuortenkirjojen osastolle. Nappasin hyllystä käteeni jonkin Siskodisko-sarjan kirjan, ja lopulta päädyin lainaamaan kaikki sieltä löytyvät, joita en ole vielä lukenut! Niitä tuli aika kasa, ja kaiken lisäksi lainausautomaatti jumittui ja mun piti mennä tiskille lainaamaan ne. Mua nolotti, kun kirjastotäti lainasi niitä mulle. Ei tämänikäisen nyt enää pitäisi sellaisia kirjoja lainailla.. Mutta joskus on mukavaa lukea jotain kevyttä, nopeaa ja helppoa, ja tämän sarjan kirjoissa on yleensä ollut kuitenkin jotain itua. Mukaan lähti siis:

Sanna Eeva - On luvattu leudompaa
Vilja-Tuulia Huotarinen - Siljan laulu
Päivi Lukkarila - Tyttöystävätesti
Päivi Lukkarila - Talliterapiaa
Sue Limb - Tyttö, 15 vee
Mary Hogan - Tosisuudelma

:))